1. OSAPUOLET

Itä-Hakkilan Tekonurmi Oy  
Y-tunnus 2392133-9
ja asiakas joka vuokraa kentän.

2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Osapuolet sopivat tässä sopimuksessa Itä-Hakkilan tekonurmikentän vuokraamisesta sopimuksessa esitetyillä ehdoilla asiakkaalle käytettäväksi sopimuksen mukaiseen tarkoitukseen.  

3. SOPIMUKSEN KOHDE

Yhtiö luovuttaa omistamansa Itä-Hakkilan tekonurmikentän tai osan siitä kohdassa 3.2. määritellyn mukaisesti käytettäväksi asiakkaan harjoitus – ja kilpailutoiminnassa.

3.1. Sopimuskausi

Sopimuskausi vahvistetaan varausjärjestelmästä tulevan varausvahvistuksen yhteydessä.

3.2. Käyttövuorot ja vuokrattava kenttäosuus

Asiakkaan käytössä on sovittuina aikoina 1/2 kentästä ellei muuta ole erikseen sovittu.

Tässä sovittujen käyttöaikojen lisäksi osapuolet voivat sopia erikseen sopimusaikojen ulkopuolisesta tekonurmikentän käytöstä. Sopimusaikojen ulkopuoliseen kentän käyttöön pätevät soveltuvin osin tämän sopimuksen ehdot sekä tämän sopimuksen puitteissa yhtiön antamat tilojen käyttöön liittyvät määräykset ja yhteisesti suullisesti tai kirjallisesti sovitut käytännöt.

Poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen asiakkaan yhteyshenkilölle.

4. HINNAT JA LASKUTUS

Hinnastossa määritellyt hinnat ovat voimassa toistaiseksi.

Laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen kohdan 3.2 sekä erikseen sovittujen sopimusaikojen ulkopuolella käytettyjen vuorojen perusteella. Vuorot, joita asiakas ei ole sopimuksen kohdan 8 perusteella käyttänyt huomioidaan laskutuksessa.

Laskun maksuehto on neljätoista (14) päivää. Jollei vuokranmaksua määräaikana suoriteta, asiakas on velvollinen maksamaan erääntyneille erille viivästysajalta 16 %:n vuotuisen koron.

Pienin laskutettava yksikkö on 60 minuuttia. Mikäli laskutetaan jotakin muuta tahoa kuin varsinaista käyttäjää, on tästä sovittava yhtiön yhteyshenkilön kanssa etukäteen.

4.1. Maksun viivästyminen

Mikäli asiakkaan maksusuoritus viivästyy siten, että yhtiöllä olisi oikeus purkaa sopimus päättymään kohtien 9 ja/tai 10 mukaisesti välittömästi, voi yhtiö harkintansa mukaan asettaa sopimuksen jatkumisen ehdoksi erääntyneiden erien suorittamisen lisäksi sen, että asiakas suorittaa vuorosta veloitettavan hinnaston mukaisen vuokran etukäteen.

4.2. Vuokran tarkistus

Sopimuksessa olevat hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Yhtiö pidättää oikeudet hinnanmuutoksiin. Mikäli asiakas ei hyväksy hinnanmuutosta, se voi purkaa sopimuksen. Irtisanomisaika on 1 kk.

4.3. Huomautukset

Mahdolliset huomautukset laskusta on tehtävä seitsemän (7) vrk sisällä laskun päiväyksestä lukien. Huomautus on tehtävä sopimuksessa nimetylle yhtiön yhteyshenkilölle.

5. ASIAKKAAN OIKEUDET

Asiakkaalla on oikeus käyttää kenttää sopimuksen ehdoilla toiminnassaan sovittuina ajankohtina.

6. ASIAKKAAN VELVOLLISUUDET

Asiakkaan on noudatettava kaikkia yhtiön antamia vuokrattavien tilojen käyttöön liittyviä määräyksiä ja ohjeita sekä yhteisesti kirjallisesti tai suullisesti sovittuja käytäntöjä.

Asiakas vastaa siitä, että sopimuksessa tai muutoin yhtiölle ilmoitetut tiedot pidetään ajan tasalla. Mahdollisista muutoksista (mm. yhteyshenkilö) on välittömästi ilmoitettava yhtiölle. Asiakkaalle toimitettava posti lähetetään pääsääntöisesti sähköpostitse sopimuksessa tai varauksessa nimetylle yhteyshenkilölle, joka on velvollinen huolehtimaan tiedotuksesta. Laskut toimitetaan asiakkaan ilmoittamalle yhteyshenkilölle sähköpostitse.

7. KENTÄN KÄYTTÖÖN LIITTYVIÄ OHJEITA

Saapuminen ja autojen pysäköinti

Autojen virallinen pysäköintipaikka on Kehruukujan varrella. Koulutien puoleinen hiekka-alue ei ole virallinen pysäköintipaikka jolloin sen käyttäminen on pysäköijän omalla vastuulla. Myös koulun pihalla on pysäköintipaikkoja.

Kenttäalueen käyttö

Yleisön ja vuoroaan odottavien pelaajien on oltava tekonurmialueen ulkopuolella. Kentän käyttövuorot vaihtuvat täsmällisesti vuorolistan mukaan. Vuoronsa lopettavan joukkueen on poistuttava kenttäalueelta ripeästi ja vuoroaan aloittava ryhmä saa mennä kenttäalueelle vasta oman vuoronsa alettua.

Kentän harjoitusvälineet

Kentän käyttäjille varatut harjoitusvälineet on palautettava paikoilleen vuoron päätyttyä. Mikäli maaleja on harjoituksen aikana siirretty, on ne myös palautettava samaan paikkaan, jossa ne olivat harjoituksen alkaessa. Maali- ja palloverkoissa roikkuminen ja kiipeily on kielletty. Maalien kaatuminen voi aiheuttaa vakavan tapaturman.

Käyttäytyminen kentällä ja pukeutumistiloissa

Tekonurmen rikkoutumisen estämiseksi metallisten irtonappulajalkapallokenkien käyttö on kielletty. Samoin piikkareiden (esim. yleisurheilu) käyttö on kentällä kielletty. Jos olet epävarma jalkineiden tai välineistön soveltuvuudesta tekonurmelle, otathan yhteyttä kentän yhteyshenkilöön ongelmien välttämiseksi.

Kenttää ei saa käyttää esimerkiksi kuulantyöntöön tai keihäänheittoon koska kovat ja terävät välineet vahingoittavat kenttää.

Särkyvien esineiden (esim. lasipullot), mopojen, polkupyörien tai muiden ajoneuvojen vienti kentälle on kielletty. Eläinten tuominen kenttäalueelle on kielletty. Tupakointi kenttäalueella on kielletty. Sukkateipit ja muut irtoroskat on laitettava kentän tai pukukopin roska-astioihin.

Mikäli kentällä tarvitaan väliaikaisia rajamerkintöjä, otattehan yhteyttä kentän yhteyshenkilöön. Mainittakoon erityisesti, että kalkkia ei saa käyttää edes väliaikaisiin merkintöihin.

Kentän hoito, valvonta ja käyttövuorojen jako

Tekonurmen omistaa Itä-Hakkilan Tekonurmi Oy ja se myös valvoo ja seuraa kentän toimintaa sekä vastaa kentän hoidosta. Yhtiön vastuulla on mm. mahdollinen kentän sulkemispäätös sääolosuhteista johtuen. Yhtiö myös viime kädessä vahvistaa kulloisenkin toimintakauden käyttövuorot ja perii niistä myös vahvistamansa käyttömaksut.

Mikäli huomaatte tekonurmikentän olosuhteissa poikkeamaa tai huomautettavaa, pyydämme teitä ilmoittamaan siitä välittömästi yhtiölle jotta epäkohta saadaan hoidettua kuntoon.

Alueella on nauhoittava kameravalvonta.

Pakkasraja

Pakkasraja on - 13 astetta. Mikäli pakkasta on 13 tai enemmän, ei vuoroista veloiteta. Yhtiö pyrkii pitämään kentän käyttökuntoisena myös talvikaudella. Mikäli sääolosuhteet ovat kentän tai sen huollon kannalta sellaiset, että kenttä ei ole kohtuullisessa käyttökunnossa, yhtiö varaa itselleen oikeuden sulkea kentän. Mikäli kenttä on suljettu, ei vuokraa peritä. Asiakas hyväksyy sen, että kenttä ei lumiseen tai talviseen aikaan ole samassa kunnossa kuin se on muina aikoina. Yhtiö voi antaa hyvitystä kentän vuokrasta talvikaudella.

8. ERITYISTILANTEET

Yhtiö varaa oikeuden tehdä muutoksia kohdassa 3.2 sovittuihin käyttöaikoihin perustellusta syystä. Yhtiö ei vastaa luonnonolosuhteista ja yhtiöstä riippumattomista syistä peruuntuneista vuoroista. Yhtiön on ilmoitettava asiakkaalle muutoksesta viimeistään seitsemän (7) päivää ennen muutettavaa vuoroa. Yhtiö pyrkii osoittamaan asiakkaalle korvaavan vuoron.

Mikäli asiakas peruuttaa suunnitellun turnauksen/kilpailun, on siitä ilmoitettava yhtiön yhteyshenkilölle vähintään yksi (1) kuukausi ennen sovittua alkamispäivää. Muussa tapauksessa asiakas on velvollinen korvaamaan mahdolliset käyttämättä jääneet vuorot.
    
9. VUOROJEN VAIHTAMINEN JA PERUUTTAMINEN

Asiakkaalla on oikeus vaihtaa yksittäisiä vuorojaan muiden yhtiön kanssa sopimussuhteessa olevien käyttäjien kanssa.
    
Mikäli asiakas vaihtaa tai peruuttaa vakiovuoronsa, laskutetaan mainittu vuoro kuitenkin kuukauden jälkikäteislaskutuksessa, ellei sitä ole jälleenmyyty yhtiön toimesta.

10. MUUT EHDOT
    
Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää tätä sopimusta kolmannelle ilman yhtiön suostumusta. Selvyyden vuoksi todetaan, että yksittäisen vuoron vaihtaminen kohdassa 9 tarkoitetulla tavalla ei merkitse sopimuksen siirtämistä. Asiakkaalla on oikeus luovuttaa yksittäinen vuoronsa kolmannelle ilman yhtiön suostumusta. Lasku lähetetään kuitenkin vakiovuoron omaavalle joukkueelle.

Kaikki ottelut ja kilpailut on ilmoitettava yhtiön yhteyshenkilölle hyvissä ajoin tapahtuman varmistuttua.  Mikäli ilmoitusta ei ole tehty hyvissä ajoin, on järjestävän tahon vieraineen tyytyminen siihen palvelutasoon (pukuhuoneet, kenttävaraus yms.), joka yhtiöllä on kohtuudella ollut mahdollisuus järjestää.

Kaikki muutokset tähän sopimukseen on tehtävä kirjallisesti. Muutokset tulevat voimaan, kun molemmat osapuolet ovat ne toimivaltaisten henkilöiden allekirjoituksilla hyväksyneet. Allekirjoitetut muutossopimukset ja muut asiakirjat, jotka liittyvät tämän sopimuksen soveltamiseen otetaan tämän sopimuksen liitteiksi.

11. SOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

Osapuolilla on oikeus sanoa irti tämä sopimus yhden kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti sopimuksessa tai varauksessa mainitulle yhteyshenkilölle.

12. SOPIMUKSEN PURKAMINEN

Mikäli jompikumpi osapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen, on toisella osapuolella oikeus purkaa sopimus. Mikäli sopimusrikkomus on korjattavissa, osapuoli voi purkaa sopimuksen vain mikäli sopimusrikkomukseen syyllistynyt osapuoli ei ole korjannut sopimusrikkomustaan kohtuullisessa ajassa siitä, kun osapuoli on kirjallisesti huomauttanut rikkomuksesta.

Yhtiöllä on oikeus purkaa sopimus myös, mikäli asiakkaan selvä ja riidaton maksu viivästyy yhtiöstä riippumattomista syistä yli 30 päivää ja yhtiö on vähintään 14 päivää ennen purkamista kirjallisesti huomauttanut asiakkaalle viivästyksestä ja purku-uhasta.

Mikäli käyttövuoron saanut asiakas ei noudata annettuja ohjeita tai aiheuttaa tahallisesti tai huolimattomuudellaan vahinkoa tai haittaa kentällä, voidaan käyttövuoro peruuttaa välittömästi joko tilapäisesti tai kokonaan. Vahingonaiheuttaja on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta.

13. VAHINGONKORVAUS

Osapuolet vastaavat siitä vahingosta, jonka he aiheuttavat toisilleen huolimattomuudellaan tai laiminlyönnillään. Osapuolet eivät kuitenkaan vastaa toisilleen aiheutuneista välillisistä vahingoista kuten menetetystä liikevaihdosta, voitosta taikka vahingosta, joka aiheutuu siitä, että kolmannen kanssa solmittu sopimus jää täyttämättä.

Osapuolet eivät vastaa sellaisesta vahingosta, joka aiheutuu lakon, työsulun, yleisen liikenteen, tietoliikenteen pysähtymisen tai muun sen kaltaisen osapuolesta riippumattoman syyn takia (force majeure). Se osapuoli, jota ylivoimainen este koskee, on velvollinen ilmoittamaan tästä sekä sen arvioidusta kestosta välittömästi toiselle osapuolelle.

14. ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN
 
Mahdolliset tähän sopimukseen liittyvät erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopimuksessa ilmoitettujen yhteyshenkilöiden aloitteesta yhdessä neuvottelemalla. Jos neuvotteluin ei onnistuta ratkaisemaan erimielisyyttä, ratkaisu tapahtuu Vantaan käräjäoikeudessa ensiasteen tuomioistuimena.



Tietosuojaliite liitettäväksi Asiakkaan ja Toimittajan väliseen sopimukseen


EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) huomioiminen NettiTieto Oy:n (myöhemmin Toimittaja) ja Asiakkaan
välisessä sopimuksessa
Tällä tietosuojaliitteellä päivitetään Asiakkaan ja Toimittajan välisiä sopimuksen liitteitä liittämällä tämä
tietosuojaliite osaksi sopimusta.
Tätä liitettä sovelletaan vain sellaisiin tietoihin, joiden osalta Asiakas on rekisterinpitäjä ja Toimittaja on
henkilötietojen käsittelijä.
Toimittajan toimittamia palveluita koskeva henkilö- ja välitystietojen käsittely
Toimittajan toimittamissa palveluissa Asiakas toimii palvelun käytön perusteella mahdollisesti syntyvien
henkilörekisterien suhteen EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (EU 2016/679) ja muun kulloinkin voimassa
olevan soveltuvan tietosuojalainsäädännön mukaisena rekisterinpitäjänä sekä viestintäpalvelussa käsiteltäviä
käyttäjiensä ja loppuasiakkaidensa tietoja koskien tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) tarkoittamana
yhteisötilaaja. Toimittaja toimii mahdollisesti palvelun käytön perusteella syntyvien henkilörekisterien suhteen
henkilötietojen käsittelijänä ja viestintäpalvelussa käsiteltäviä käyttäjien tietoja koskien yhteisötilaajan
alihankkijana Asiakkaan puolesta ja lukuun.
Asiakas vastaa rekisterinpitäjänä siitä, että se käsittelee henkilö- ja välitystietoja lainsäädännöstä sekä
viranomaisten määräyksistä ja ohjeista johtuvien vaatimusten mukaisesti. Asiakas vastaa myös siitä, että
Asiakas on suorittanut kaikki tietojen käsittelyn edellyttämät toimenpiteet, kuten EU:n yleisen tietosuojaasetuksen,
tietoyhteiskuntakaaren ja muun kulloinkin voimassa olevan soveltuvan tietosuojalainsäädännön
edellyttämät menettelyt.
Asiakas valtuuttaa Toimittajan käsittelemään henkilötietoja palvelun toimittamisen edellyttämässä
laajuudessa. Toimittaja voi käsitellä välitystietoja Asiakkaan puolesta verkko- ja viestintäpalvelun
käyttämiseksi, laskuttamiseksi, tietoturvan varmistamiseksi, teknisen vian havaitsemiseksi, palvelujen
toteuttamiseksi ja käyttämiseksi, palveluiden optimointiin sekä muihin laillisiin, perusteltuihin ja hyväksyttäviin
käyttötarkoituksiin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Henkilötietoja käsitellään sopimuksen
voimassaoloajan, ellei lainsäädännöstä muuta johdu. NettiTieto Oy varmistaa tietoturva- ja
salassapitosopimuksin, että henkilöt, joilla on oikeus käsitellä henkilötietoja, ovat sitoutuneet noudattamaan
salassapitovelvollisuutta.
Asiakas vastaa siitä, että palvelun käyttäjät tietävät heitä koskevien henkilö- ja välitystietojen luovuttamisesta
Toimittajalle ja niiden käyttötarkoituksesta kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti sekä
mahdollisten henkilötietojen käsittelyn ja luovutuksen edellyttämien käyttäjien suostumusten keräämisestä ja
olemassa olosta.
Toimittaja voi toimittaa Asiakkaalle tämän pyynnöstä henkilö- ja välitystietoja tietoyhteiskuntakaaren ja muun
soveltuvan tietosuojalainsäädännön sallimissa ja edellyttämissä rajoissa. Tietojen luovutuksessa ja sitä
koskevassa menettelyssä noudatetaan aina kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön vaatimuksia. Asiakas
sitoutuu käyttämään Toimittajalta saamiaan tietoja ainoastaan siihen käyttötarkoitukseen ja vain siinä
laajuudessa, joka on lain nojalla sallittua rekisterinpitäjälle ja yhteisötilaajalle.
Toimittaja käsittelee henkilötietoja sopimuksen ja Asiakkaan kirjallisten ohjeiden mukaisesti. Toimittaja on
oikeutettu laskuttamaan Asiakasta kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti Asiakkaan kirjallisten
ohjeiden edellyttämästä työstä ja toimenpiteistä, ellei toisin ole sovittu sopimuksessa. Käsittelyn päätyttyä
Toimittaja Asiakkaan valinnan mukaan joko poistaa tai palauttaa Asiakkaan henkilötiedot yleisesti käytössä
olevassa muodossa, jollei niiden säilyttämistä ole laissa edellytetty.
Toimittaja toteuttaa sovitut tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen turvaamiseksi.
Toimenpiteiden tulee taata turvallisuustaso, joka on asianmukainen ottaen huomioon:
- tarjolla olevat tekniset mahdollisuudet,
- toimenpiteiden toteuttamiskustannukset,
- käsittelyn luonne, laajuus, asiayhteys ja tarkoitus, sekä
- käsittelyyn liittyvät erityiset riskit


Tietosuojaliite


Toimittajan käsitellessä henkilötietoja Asiakkaan puolesta Toimittaja auttaa Asiakasta varmistamaan, että EU:n
yleisen tietosuoja-asetuksen henkilötietojen turvallista käsittelyä koskevissa 32–36 artikloissa säädettyjä
velvollisuuksia noudatetaan ottaen huomioon käsittelyn luonne ja Toimittajan saatavilla olevat tiedot.
Jos Toimittajalle aiheutuu kustannuksia turvallisuusvaatimusten noudattamisesta tai Asiakkaan avustamisesta,
Toimittajalla on oikeus veloittaa Asiakkaalta tällaiset kulut.
Henkilö- ja välitystietoja voidaan siirtää ja luovuttaa Toimittajan alihankkijoille, jos se on tarpeen palvelun
tuottamiseksi. Tietoja voidaan siirtää ja luovuttaa EU:n ja ETA:n ulkopuolelle EU:n yleisen
tietosuojalainsäädännön mukaisin edellytyksin. Muissa tapauksissa Toimittaja ei luovuta henkilö- tai
välitystietoja kolmansille osapuolille ilman Asiakkaan etukäteistä suostumusta, ellei Toimittajaa ole lain nojalla
velvoitettu luovuttamaan tietoja.
Toimittaja ohjaa henkilötietojen käsittelijänä rekisteröidyn, tietosuojavaltuutetun tai vastaavan viranomaisen tai
kolmannen osapuolen henkilötietopyynnöt Asiakkaalle. Lisäksi Toimittaja ohjaa Asiakkaalle henkilötietojen
korjaus-, poisto-, luovutus- ja estopyynnöt ja mahdollisuuksien mukaan kohtuullisin teknisin toimenpitein auttaa
Asiakasta vastaamaan pyyntöihin.
Toimittaja ilmoittaa ilman aiheeton viivytystä Asiakkaalle havaitsemansa Asiakkaan henkilötietoihin
kohdistuvat tietomurrot tai niiden yritykset.
Toimittaja sallii Asiakkaan ja lain nojalla viranomaisen suorittamat henkilötietojen käsittelyä koskevat
tarkastukset. Asiakkaan suorittaman tarkastuksen yksityiskohdista sovitaan tarkemmin erikseen. Toimittajalla
on oikeus veloittaa Asiakkaalta tarkastuksiin liittyvät kustannukset voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
Toimittaja velvoittaa alihankkijoitaan lain vaatimusten edellyttämällä tavalla ja laajuudessa noudattamaan
vastaavia ehtoja kuin tässä liitteessä on kuvattu.
Kumpikin osapuoli vastaa kulloinkin voimassaolevan, soveltuvan tietosuojalainsäädännön noudattamisesta omalta osaltaan.